Ystävät

Ystävänpäivä. Ullakolla on iso laatikko kirjeitä, joita olen saanut ystäviltäni. En raaski heittää niitä pois. Joskus vielä vietän viikon lukien niitä, itken ja nauran. Sen jälkeen lajittelen kirjeet ja palautan ihmiselle, joka ne lähetti. Juuri kukaan ei enää kirjoita kirjeitä käsin. Ne ovat ihania paloja ihmisen pientä elämää tietyllä aikaikaudella. Monet säilyttämistäni kirjeistä ovat ajalta, jolloin ystävät olivat vaihto-oppilaina tai työharjoittelussa ulkomailla. Yksi ystävistäni istui vankilassa ja toisten kanssa olen muuten vain ollut fyysisesti etäällä.

Tekstiviestien yleistyttyä kirjeiden kirjoittaminen väheni dramaattisesti. Joskus aikojen alussa olen kirjoittanut tekstiviestejä ylös. Ihan hullua, mutta puhelimeen ei montaa viestiä mahtunut. Halusin vain muistaa ja säilyttää mielestäni tärkeät sanat.

Arvokkaimmat kirjeeni olen saanut nuoruuden rakkaudeltani, joka menehtyi auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. En ole vieläkään pystynyt lukemaan kaikkia kirjeitä kunnolla läpi. Hänen elämänsä loppuminen liian aikaisin on niin suuri vääryys.  

Kirjeet ovat kauniissa rasiassa laatikossani. Sanotaan että kaiken tarpeellisen tässä elämässä pitäisi mahtua yhteen reppuun, mutta nämä kirjeet taidan tavalla tai toisella säilyttää.

Kirjeitä 1990-luvulta.

Parhaimmat ihmiset elämässäni ovat kulkeneet mukana vuosikymmeniä. Ystävät eivät ehdi pitelemään kädestä joka hetki. Välillä elämäntilanteet etäännyttävät, mutta ystävä myötäelää mukana silloin kun on tarvis. Ystävykset tietävät missä toinen menee ja mitä hänelle kuuluu. Yksinkertaisesti vain välittävät. Ystävyys on asia, jossa uskon olevani riittävän hyvä. Parisuhteissa olen aina saanut kuulla (usein ihan aiheesta) olevani huono tai pikemminkin ihan kauhea, mutta ystävät ovat harvoin moittineet. Haluaisin olla heidän arvoisensa jatkossakin.