Valitse itse

Muutosten tekemättä jättäminen on helppo tie. Vanhaan jääminen tuntuu tutulta ja turvalliselta, kotoisalta. Ihmiset roikkuvat huonossa elämässä, vaikka eivät enää vuosiin olisi olleet onnellisia. He tietävät sisimmässään, että kulkevat tuhon tietä, mutta rohkeutta muutokseen ei virtaa mistään ilmansuunnasta. En tiedä onko se saamattomuutta, itseluottamuksen puutetta, pelkuruutta vai kaikkia näitä yhdessä, mutta oma kokemukseni on, että muutos kannattaa aina. Se vie kohti parempaa, vaikka luopuminen tekee joskus pirun kipeää. Suru sumentaa aivoja siinä missä päätön rakkauskin.

Jos sinun ystäväsi vuosikausia valittaa samasta asiasta, niin potkaise häntä persuksille. Tai jos valitat itse, käske jonkun potkaista sinua. Etsi aktiivisesti niitä ihmisiä, joka auttavat saamaan liikettä rattaisiisi. Kukaan ei ala sinulle henkilökohtaiseksi jeesukseksi, paitsi kaveri itse, jos häneen uskot. Taivaallista apua odotellessa puhu ihmisten kanssa ja kuuntele heitä. Tartu niihin asioihin, jotka heidän sanoissaan saavat sinut pysähtymään. Ennen kaikkea kuuntele itseäsi ja opi luottamaan niihin viesteihin, jotka ovat totta. Ne tunnistaa siitä, että koko kroppasi resonoi ja vastaa kyllä kysymykseesi: onko tämä se tie jonka haluan valita. Elämä on liian lyhyt toimimattomiin ihmissuhteisiin, tappavaan työhön ja varsinkin siihen kuristavaan pahaan oloon, joka kalvaa ja tuhoaa sisältä päin. Itseltäni meni vuosikausia sen asian sisäistämiseen, että elämässä ajan autoa itse, enkä istu matkustajan paikalla. Jos muutosta ei tee itse vapaaehtoisesti, elämä ennen pitkää pakottaa sen tekemiseen ja silloin sattuu vielä enemmän.

Elämäni on tällä hetkellä vapaassa pudotuksessa, eikä minulla ole mitään hajua minne laskeudun. Taakse jäi työ, koti, paikkakunta jossa asuin yli 10 vuotta sekä hyvin lyhyeksi jäänyt parisuhde, joka oli tuhoon tuomittu alusta asti. Unelmia ja toiveita löytyy kyllä, mutta en vielä tiedä miten ja milloin ne toteutuvat. Luovuin kaikesta mikä toi minulle ennen tukea ja turvaa. En suosittele näin rajuja ratkaisuja kenellekään, sillä elämää voi muuttaa myös hyvin pienin askelin ja ajan kanssa. Mutta tiedän tehneeni oikein. Jäin parikymppisenä rekan alle ja selvisin siitä hengissä. Tiedän että kaikki turvan tunteet elämässä ovat vain suurta harhaa. Se on rajusti sanottu, mutta totta. Kirjoitan näin, vaikka tiedän etteivät useimmat ihmiset halua tällaista lukea.

Elämäntilanteeni on aiheuttanut ihmisissä lähinnä säälireaktioita, kauhua tai vahingoniloa. Ne jotka ovat reagoineet toisin ovat herättäneet kunnioitukseni. Ajatelkaa hetki. Olen terve, lapseton, toiveikas ja pystyvä ihminen, enkä vielä aivan muumio. Kaikki on mahdollista. Harva ymmärtää tätä, mutta tietyllä tavalla olen suunnattoman ylpeä itsestäni. Olen helpottunut ja huojentunut siitä, että vanha jäi taakse ja pääsin kauas ihmisistä, jotka eivät olleet hyväksi sielulleni. Tämä on se kohta amerikkalaisesta elokuvasta, jossa keskellä peltoa on suunnaton risteys, eikä mitään tietoa siitä mihin suuntaan pitäisi lähteä. Mutta kun ottaa suunnan, tie vie eteenpäin ja tuo uusia maisemia, vastaantulijoita ja kuoppia. Pitää vain päästä tästä vaakaihmisen päättämättömyydestä, valita suunta ja hypätä rattiin.