Irti päästämisen ilo

Suurta elämänmuutosta luvataan nykyisin vähän siellä ja täällä, vaikka suurimmat asiat tapahtuvat pieniä askelia ottamalla. Taitavalla markkinoinnilla myydään mitä tahansa. Tarkka saa olla ja kriittinen, jos on luonteeltaan utelias. Janoan tietoa elämäntaidoista ja tarvitsen aina välillä uusia konsteja saadakseni mieleni rattaat edes sekunniksi pysähtymään. Useimmat meistä kaipaavat vain sitä hyvää, kevyttä ja onnellista oloa. Rauhaa sydämeen.

Aina silloin tällöin löydän jotain, mistä on oikeasti hyötyä. Luen parhaillaan Hale Dwoskin kirjaa The Sedona Method. Kirjan harjoituksia tekemällä minulle tapahtuu puhdistavia asioita. Kysymys on tunteiden tunnistamisesta, niiden hyväksymisestä ja irti päästämisestä. Auringon alla tuskin on mitään uutta, eikä sitä ole tämäkään. Ainakin metodia on Yhdysvalloissa opetettu vuosikymmeniä. Terapeutit käyttävät vastaavia keinoja Suomessakin. Monet näyttelijät tunnistavat ja hyväksyvät tunteitaan päivittäin. Fiilikset kun ovat heille tärkeitä työkaluja rooleja varten.

Kirjan oppeja noudattaen ajattelen jotain asiaa mikä vaivaa mieltä. Laitan silmät kiinni. Tunnen heti missä kohdassa kehoa varsinkin paha olo on. Suru kuristaa möykkynä kurkkua. Jotkut asiat ällöttävät niin, että kirjaimellisesti tekee mieli oksentaa. Huoli velloo palleassa ja ahdistus puristaa rintaa. Kirjan ohjeiden mukaan annan kaikkien näiden tuntemusten tulla, samoin ajatusten ja fiilisten, joita ne herättävät.

Sen jälkeen kysyn itseltäni voisinko päästää tämän tunteen menemään. Kun sitä on hetken tarkastellut, voin kysyä haluanko päästää tämän tunteen menemään. Vastaus voi yhtä hyvin olla ei. Jos haluan päästää tunteen menemään kielteisestä vastauksesta huolimatta, voin vähän haastaa itseäni ja kysyä miksi haluan pitää siitä kiinni. Olenko syntynyt hautomaan näitä ikäviä fiiliksiä?

Lopuksi kysyn milloin haluan päästää tunteen menemään. Jos vastaus on nyt, kuvittelen esimerkiksi surun lähtevän kurkusta kohti oikeaa käsivartta ja kulkevan sitä kautta kämmenestä ulos. Tunnen kuinka kättä kuumottaa. Kun tämän on tehnyt, päähän alkaa tulla kuin itsestään vastauksia kysymyksiin, joita on esittänyt. Sen jälkeen tulee rauhallinen ja helpottunut, hyvä olo. Siitä tietää, että on päästänyt irti.

Rakkauden puutetta pyöritellessäni koin hienon vision. Näin itseni kävelemässä kadulla ja lävitseni virtasi keltainen ja oranssi, lämmin hyvä energia. Rakkaudeksi sitä kai voisi sanoa, sitä suorastaan tulvi lävitseni. Helsinki Zen Centerin zazen kurssilla muutama vuosi sitten opin, että nämä ovat makyoita. Asioita jotka häiritsevät mietiskelyä ja varsinkin ne pitää päästää menemään ja jatkaa harjoitusta. Hyvistäkin tunteista pitää siis luopua. Se on vaikempaa, sillä niitä olisi niin mukava helliä. Uutta ei vain tule, jos vanhaa ei päästä pois, sitä hyvääkin.

Sedona metodi on oiva työkalu arkeen. Toimii asioihin ja ihmisten tekoihin, jotka ärsyttävät. Pari kertaa olen herännyt aamuyöstä stressaamaan. Tunne velloo jo valmiiksi, joten siihen on helppo tarttua. Pari kolme luopumistreeniä ja uni tulee heti takaisin. Paljon puhdistavampaa kuin liikunta, jota tarjotaan nykyisin ohjeeksi ja ratkaisuksi kaikkiin ihmiselämän pulmiin. Liikunta on toki hyvinvoinnin peruspilari, sitä ei voi kiistää. Mutta joihinkin asioihin tarvitaan enemmän…

Tai oikeastaan vähemmän. Tämä harjoitus on minulle kuntosalitreeniä helpompi.